Oman laumamme hyvinvointi ja kehittyminen on meille tärkeää

Eläinten hyvinvoinnin lisäksi meillä on vahva tahto panostaa oman laumamme hyvinvointiin. Työntekijöiden osaamisen ja ammattitaidon tukeminen lisää hyvinvointia töissä ja näkyy myös tyytyväisinä asiakkaina.

Mustissa ja Mirrissä on rakennettu järjestelmällisesti koko organisaation kattavaa koulutusjärjestelmää yhteistyössä monen eri oppilaitoksen kanssa. Vuodesta 2012 alkaen olemme kouluttaneet runsaat 150 työntekijää oppisopimuksella uuteen tutkintoon. Musti Group on monelle se ihan ensimmäinen työpaikka, ja haluamme tarjota jokaiselle mahdollisuuden kehittyä työssään.

Keväisin meillä juhlitaan valmistujaisia

Myyjillä ja asiakaspalvelukeskuksen asiakaspalvelijoilla on mahdollisuus suorittaa työn ohessa merkonomitutkinto eli liiketalouden perustutkinto. Koulutusohjelma kestää puolitoista vuotta ja jokaisessa ryhmässä on 20−25 mustijamirriläistä. Keväisin juhlimme aina yhden ryhmän valmistujaisia ja syksyllä taas uusi porukka aloittaa opinnot.

Myymäläpäälliköille on tarjolla kaksi erilaista koulutusta sen mukaan, kuinka paljon heille on jo kertynyt työkokemusta. Valittavana on joko lähiesimiesten ammattitutkinto tai liiketoiminnan erikoisammattitutkinto. Aluemyyntipäälliköille tarjoamme mahdollisuutta suorittaa johtamisen erikoisammattitutkinto.

”Aloite oppisopimusopiskelijaksi ryhtymiseen tuli esimieheltäni. Siitä tuli todella sellainen olo, että työnantaja haluaa tarjota kaikki mahdolliset välineet ja tuen itseni ja osaamiseni kehittämiseksi. Suosittelen tätä ehdottomasti kaikille, sillä uusia oppeja pääsee heti hyödyntämään käytännössä”, Mustilla ja Mirrillä aluemyyntipäällikkönä työskentelevä Janina Schiray iloitsee.

Merkonomi-, lähiesimies- ja liiketoiminnan erikoisammattitutkintojen lisäksi monet mustijamirriläiset ovat suorittaneet eläintenhoitajan tutkinnon tai saaneet koulutusta trimmaukseen tai eläinten ravitsemukseen.

Kaikkiin koulutusohjelmiin kuuluu lähiopetuspäiviä, joiden ajalta maksamme normaalia palkkaa. Huolehdimme myös matkojen ja opiskelupäivien ruokailun kustannuksista.

Tilaa Musti Groupin tiedotteet sähköpostiisi