Pentuvapaa – startti lemmikkivanhemmuuteen

Ensimmäiset päivät uuden lemmikin kanssa ovat ikimuistoisia ja erityisiä. Kun karvainen perheenjäsen saapuu ensimmäistä kertaa uuteen kotiin, sekä lemmikkieläinten että heidän vanhempiensa on opittava uusia asioita ja rutiineja. Musti haluaa varmistaa, että kaikilla sen työntekijöillä Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa on mahdollisuus luoda vahva side uuteen lemmikkiinsä, ja tarjoaa mahdollisuuden kolmen päivän palkalliseen pentuvapaaseen (Pawternity leave).

Tutustuminen uuteen perheeseen

Musti lanseerasi pentuvapaan (Pawternity leave) vuonna 2018, ja se on siitä lähtien ollut suosittu Mustin työntekijöiden keskuudessa. Tilikauden 2022 aikana peräti 34 Musti Groupin työntekijää ryhtyi lemmikkieläinten vanhemmiksi ja käytti mahdollisuuden pentuvapaaseen. Musti Groupin tuoteasiantuntija Emma Husu sai tammikuussa 2023 uuden perheenjäsenensä, staffordshirenbullterrieri Maurin. Husu on ollut pentuvapaalla jo kerran aiemmin.

”Minulla oli jo kaksi staffordshirenbullterrieriä ennen Maurin tuloa elämäämme. Pentuvapaiden ansiosta pystyin varmistamaan, että muut koirani kohtelivat Mauria hyvin ja että se sopeutui uuteen ympäristöön”, Husu kertoo.

Ensimmäiset päivät uudessa kodissa ovat merkittävä vaihe pennun kasvussa ja kehityksessä. Yhteisen matkan alku voi olla intensiivinenkin lemmikin tarpeista riippuen. Uuteen ympäristöön tutustuminen ja yhtenäisen lauman muodostaminen vaativat energiaa ja yhteistä aikaa. Louise Pahv, Arken Zoon Business Controller, kertoo kokeneiden koiranomistajakollegoidensa valmistelleen häntä ensimmäisiin päiviin kääpiövillakoira Mion kanssa.

”Otin pentuvapaata, kun toin Mion kotiin kahdeksan viikon ikäisenä vuoden 2022 lokakuun lopussa. Olin toki varautunut kovaan työhön, en vain söpöihin ja pehmoisiin hetkiin. Ensimmäiset päivät olivat todella rankkoja! Tutustuimme toisiimme ja rakensimme uusia rutiineja. Opin esimerkiksi, etten voi laskea häntä eteisen matolle, kun laitan kenkiä jalkaan, koska silloin hän pissaisi siihen. Oli uskomatonta ja epätodellista saada hänet vihdoin kotiin ja osaksi perhettämme!” hän sanoo.

Musti Groupin tuoteryhmäpäällikkö Anna Svensk ja hänen jackrusselinterrierinsä Maca saivat myös viettää laatuaikaa yhdessä tammikuussa 2023.

”Minulla on kaksi vanhempaa koiraa, ja pentuvapaan ansiosta me kaikki saimme tutustua toisiimme ilman kiirettä. Kävimme kävelylenkeillä, ja tutustutin Macan erilaisiin ympäristöihin. Maca sai myös harjoitella rauhoittumista turvallisesti omassa tilassaan, ensin minun ollessani läsnä ja myöhemmin, kun lähdin hetkeksi pois. Näin pystyin varmistamaan, että Maca oppisi luottamaan siihen, että tulen aina takaisin”, Svensk kertoo.

Pörröistä onnea Mustin myymälöissä ja toimistoissa

Mustin työntekijät voivat jäädä pentuvapaalle kerran vuodessa. Kaikilta Mustin työntekijöiltä odotetaan kiinnostusta ja asiantuntemusta eläinten hyvinvointia kohtaan, ja useimmilla heistä onkin kotona ainakin yksi karvainen perheenjäsen. Pentuvapaata voivat pitää kaikki Mustin työntekijät riippumatta siitä, työskentelevätkö he Mustin toimistoissa, myymälöissä tai varastoissa. Husu, Pahv ja Svensk pitävät pentuvapaata hienona esimerkkinä siitä millä tavoin Musti tekee lemmikkien ja heidän vanhempiensa elämästä helpompaa.

”En ole koskaan kuullut minkään muun yrityksen tarjoavan vastaavaa etua! Musti todella arvostaa sitä, että sen työntekijät haluavat hankkia lisää asiantuntemusta lemmikkieläimistä, ja tämä on yksi tapa tukea lemmikkieläinten vanhempia”, Husu huomauttaa.

Työntekijöiden lemmikit ovat myös tervetulleita toimistoon ja henkilökunnan tiloihin kaikissa Mustin myymälöissä. Pennut eivät voi olla koko päivää yksin kotona, joten niiden mukaan ottaminen toimistolle tai Mustin myymälään auttaa monia lemmikkieläinten vanhempia. Pahv alkoi viedä Mioa toimistolle, kun se oli 12 viikon ikäinen.

”Kun Mio oli saanut rokotuksensa 12 viikon iässä, aloimme käydä toimistolla. Mio rakastaa ihmisiä, ja se oli iloinen kaikesta saamastaan huomiosta. Sen oli myös hyvä tavata muita koiria toimistossa, ja se on saanut monia uusia ystäviä! On suuri etu, että voimme tuoda koiramme toimistolle, sillä se todella helpottaa elämää”, hän sanoo.

Myös Husu ottaa koiranpentunsa mukaan toimistolle mennessään.

”Kaikki eivät voi työskennellä kotoa käsin, mikä tekee tästä mahdollisuudesta entistä tärkeämmän. Joskus, kun menen toimistolle, siellä saattaa olla jopa kymmenen koiraa. Kaikilla heillä on oma aitaus, ja ne osallistuvat myös verkkokokouksiin. Luonnollisesti toimistolle saa tuoda koirien lisäksi myös muita lemmikkejä”, Husu kertoo.

 

Tilaa Musti Groupin tiedotteet sähköpostiisi