Feel Active vie koirat ja heidän vanhempansa ulkoilemaan kestävällä tavalla

Kuten kaikki Pohjoismaissa asuvat tietävät, sääolosuhteet vaihtelevat täällä Euroopan pohjoisimmissa osissa huomattavasti ympäri vuoden. Koirien vanhemmat ulkoiluttavat karvaisia perheenjäseniään sateella ja paisteella, jonka vuoksi oikeat ulkoiluvarusteet ovat sitäkin tärkeämpiä. Laadukkaat Feel Active -tuotteet tekevät ulkoilusta turvallista ja hauskaa kaikkina vuodenaikoina.

Vaatteiden tarve vaihtelee koiran rodun, iän ja kunnon mukaan. Takkien, valjaiden ja kaulapantojen oikea istuvuus on tärkeää mukavuuden varmistamiseksi.

”Koiran keho ei aina tuota yhtä paljon lämpöä. Esimerkiksi koirat, joilla on ohuempi turkki, on suojattava talvella kylmältä ja kesällä kuumuudelta. Feel Active -vaatteissa käytetty Feel Tech -kalvoteknologia on joustava ja kahisematon, mikä tekee siitä erittäin mukavan ja ihanteellisen herkille koirille”, kertoo Musti Groupin tuoteryhmäpäällikkö Tarja Rantonen-Piironen.

Pohjoismaiset lemmikkieläinten vanhemmat ovat tottuneet käyttämään kerrospukeutumista ulkona pysyäkseen lämpimänä ja kuivana ja vähentämään kerroksia, jos tulee liian lämmin. Sama ajatus toimii myös lemmikkieläimille.

”Koirien kerrospukeutuminen on kasvava trendi. Esimerkiksi teknistä sadetakkia voi käyttää pohja- ja välikerrosten avulla lähes ympäri vuoden”, Rantonen-Piironen huomauttaa.

Pitkäikäistä ja kestävää suunnittelua

Ympäristövaikutusten vähentäminen on yksi perusperiaatteista, jotka ohjaavat kaikkea toimintaamme Mustissa. Haluamme varmistaa, että tuotteemme ovat korkealaatuisia ja niiden elinkaari on pitkä. Odotamme toimittajiemme sitoutuvan Mustin vastuullisia liiketoimintatapoja koskeviin vaatimuksiin. Me sekä amfori BSCI monitoroi sekä myös auditoi toimittajiemme toimintaa. Huolellinen suunnittelu on aina avain kestävämpiin tuotteisiin.

”Vastuullisuus alkaa aina suunnittelusta. Koira saavuttaa täyden kokonsa 6–18 kuukaudessa rodusta riippuen, ja jotkut rodut voivat elää jopa 18 vuotta. Laadukkaat pentutuotteet on helppo siirtää eteenpäin, ja aikuiskokoiset tuotteet on suunniteltu kestämään koiran koko eliniän”, Rantonen-Piironen sanoo.

Muovipullot saavat uuden elämän koirien tarvikkeissa

Materiaalien kestävä käyttö on yksi aikamme tärkeimmistä teemoista. Kierrätysmateriaalien käyttö koirien vaatteissa ja asusteissa edistää ilmastonmuutoksen torjuntaa ja kiertotaloutta. Suosituimmista Feel Active -asusteista on ekoversioita, jotka sisältävät muovipulloista valmistettua kierrätettyä polyesteriä. Esimerkiksi Training Eco -valjaat on valmistettu kuudesta 500 ml:n muovipullosta ja Eco-hihna sisältää materiaalia 2,5 muovipullosta.

”Etsimme jatkuvasti uusia tapoja käyttää kierrätettyjä ja kestäviä materiaaleja Feel Active -tuotteissa. Tuotantoprosessin tehokkuus varmistaa myös sen, että tekstiilijätettä jää mahdollisimman vähän”, Rantonen-Piironen sanoo.

Sen lisäksi, että kiinnitämme huomiota tuotteiden kestävyyteen, uudelleenkäytämme ja kierrätämme pakkausmateriaaleja ja pyrimme jatkuvasti vähentämään pakkausten määrää. Feel Active -tuotteiden pakkausmateriaalit on minimoitu ja tuotantoerien kuljetusten optimointi hillitsee päästöjä.

”Tekemällä Feel Active -tuotteista kestäviä ja optimoimalla pakkauksen ja kuljetuksen, voimme minimoida ympäristövaikutuksemme ja auttaa turvaamaan ympäristön koirien ja lemmikkieläinten vanhempien tuleville sukupolville”, Rantonen-Piironen sanoo.

 

Tilaa Musti Groupin tiedotteet sähköpostiisi