Auttava käpälä – Musti tekee työtä yhteisen hyvän eteen

Yksi perusarvoistamme on työskentely yhteisen hyvän puolesta. Haluamme olla mukana varmistamassa, että yhteisöt, joissa elämme, kukoistavat, mikä hyödyttää lemmikkejä ja niiden vanhempia. Yhdessä useiden yhdistysten ja järjestöjen kanssa eri puolilla Pohjoismaita työskentelemme eläinystävällisemmän tulevaisuuden puolesta: antamalla yhdistyksille mahdollisuuden kerätä tietoa ja varoja kauttamme, voimme tarjota niille foorumin, jolla ne voivat levittää tärkeää sanomaansa entistä laajemmalle.  Olipa järjestö suuri tai pieni, haluamme ojentaa auttavan käpälän, jotta lemmikkieläimistä ja niiden vanhemmista pidetään huolta kaikkialla Pohjoismaissa.

SEY Eläinsuojeluyhdistys auttaa apua tarvitsevia lemmikkejä

Joulukuussa 2021 yhdistimme tassut SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen kanssa antamalla verkkokauppa-asiakkaillemme mahdollisuuden lahjoittaa SEY:lle verkko-ostoksensa yhteydessä. Seuraavana kesänä laajensimme lahjoituskampanjan myymälöihimme. Joka kuukausi lahjoitukset lähetetään kokonaisuudessaan SEYlle. Olemme tehneet SEYn kanssa yhteistyötä myös ruokalahjoitusten osalta – esimerkiksi heinäkuussa 2022 lahjoitimme 8 000 kiloa koiran kuivamuonaa ja jaoimme sen SEYn kautta Riihimäen vastaanottokeskukseen ja eri eläinsuojiin Ukrainaan.

Olemme jo useiden vuosien ajan osallistuneet myös Kuuma Koira -kampanjaan jakamalla myymälöissämme tarroja ja tietoa kampanjasta. Kampanjan tarkoituksena on lisätä tietoisuutta vaaroista, joita syntyy koirien jättämisestä kuumaan autoon kesäaikaan – erityisen tärkeä aihe myös täällä pohjoisessa. Koirien lisäksi myös kissat tarvitsevat apuamme. Hylätyistä kissoista on tullut Suomessa kasvava ongelma, minkä vuoksi SEY loi vuonna 2020 ”kissanauhan”, jota myytiin myymälöissämme. Nauhan myynnistä saaduilla tuotoilla lisättiin tietoisuutta asiasta ja autettiin luonnonvaraisia kissakantoja Suomessa.

”Työskentely SEY:n kanssa on ollut molempia osapuolia palkitseva ja merkityksellinen matka. Halusimme tehdä lahjoittamisesta ja eläinten auttamisesta helppoa asiakkaillemme, ja yhdessä SEY:n kanssa olemme pystyneet tekemään juuri sen. Myös asiakkailtamme saamamme palaute on ollut erittäin myönteistä, ja he ovat olleet innokkaita osallistumaan kampanjoihin. Tulevaisuudessa haluamme syventää yhteistyötämme SEY:n kanssa entisestään – voimme tehdä vielä paljon enemmän nelijalkaisten ystäviemme hyväksi”, kertoo Mustin ja Mirrin markkinointipäällikkö Eveliina Rantahalvari.

Ruotsin eläinambulanssi auttaa lemmikkejä ja vanhempia vaikeissa tilanteissa.

Jos lemmikkieläinten vanhempien pahin painajainen käy toteen ja heidän lemmikkinsä loukkaantuu tai sairastuu, eikä autoa ole saatavilla, Ruotsin eläinambulanssi (Svenska Djurambulansen) tulee apuun. Vapaaehtoisten kuljettajien avulla maksuton ambulanssipalvelu vastaa vuosittain yli 3 000 hätätilanteeseen. Ruotsissa Mustin asiakkailla on jo muutaman vuoden ajan ollut mahdollisuus tukea Ruotsin eläinambulanssia lahjoittamalla ostostensa yhteydessä arkenzoo.se-sivustolla.

”Ruotsin eläinambulanssi tekee uskomattoman hyvää työtä vapaaehtoisvoimin ja on paikalla silloin, kun sitä eniten tarvitaan. Näemme yhteistyön Ruotsin eläinambulanssin kanssa mahdollisuutena asiakkaillemme ja meille yrityksenä auttaa onnettomuustilanteissa. Lemmikinomistajien tukeminen ja auttaminen on osa missiotamme, ja haluamme syventää yhteistyötä jatkossa yhdessä Ruotsin eläinambulanssin kanssa”, sanoo Suomen ja Ruotsin maajohtaja Daniel Pettersson.

Musti ja Norjan Punainen Risti torjuvat yksinäisyyttä koirien avulla

Tutkimuksissa on havaittu, että koiran silittäminen voi alentaa stressitasoja ja lisätä rauhoittavien ja rentouttavien hormonien määrää*. Norjassa Musti on yhdistänyt voimansa Punaisen Ristin ja sen ”Vieraile ystävän luona koiran kanssa” -kampanjan kanssa, jossa vapaaehtoiset ja heidän koiransa vierailevat sairaaloissa, vanhainkodeissa ja yksityiskodeissa tapaamassa ihmisiä, jotka saattavat tuntea itsensä yksinäisiksi tai joilla ei ole sosiaalisia suhteita. Yhteistyön tavoitteena on lisätä kampanjan näkyvyyttä ja saada lisää vapaaehtoisia mukaan. Sekä vapaaehtoiset että heidän koiransa käyvät koulutuksen ennen ohjelmaan liittymistä, ja aktiivisia vapaaehtoisia on jo yli 700.

”Punainen Risti on erittäin luotettava ja arvostettu kumppani. Kun otimme heihin yhteyttä vuonna 2019, huomasimme, että meillä on samanlainen kunnianhimoinen tavoite tuottaa iloa sekä kaksi- että nelijalkaisille ystävillemme. Ajan myötä olemme auttaneet Punaista Ristiä keräämään rahaa ohjelmaan verkkokauppojemme ja fyysisten myymälöidemme kautta. Olemme ylpeitä siitä, että meidät on valittu Punaisen Ristin tärkeimmäksi yhteistyökumppaniksi tässä kampanjassa, emmekä voisi olla tyytyväisempiä tähänastiseen yhteistyöhömme”, sanoo Norjan maajohtaja Erik Skjærstad.

Vaikuttava yhteisöyhteistyö on ollut tärkeä osa Mustin vastuullisuusajattelua jo useiden vuosien ajan, ja yllä olevat esimerkit ovat vahva osoitus siitä. Vaikka olemme saavuttaneet tämän tavoitteen kaikilla pohjoismaisilla markkinoilla, on aina vielä paljon tehtävää sen varmistamiseksi, että lemmikkieläimet ja niiden vanhemmat saavat tarvitsemansa tuen – roolimme yhteiskunnan huolehtivana jäsenenä ei lopu koskaan.

* Lawrence Robinson ja Jeanne Segal, Ph.D. Koirien mielialaa kohottava voima. Viimeksi päivitetty: Lokakuu 2017. HelpGuide.org

 

Tilaa Musti Groupin tiedotteet sähköpostiisi