Yhteistyötä hylättyjen kissojen puolesta

Lemmikkien hyvinvoinnista huolehtiminen on kaikki kaikessa sekä meille että asiakkaillemme. Haluamme ulottaa saman huolenpidon kaikkiin eläimiin, minkä vuoksi lanseerasimme loppuvuodesta 2020 yhteistyössä SEY Suomen eläinsuojelun kanssa kampanjan kissakriisin ratkaisemiseksi pitkällä tähtäimellä. Arvostuksen puute on tehnyt lukuisien kissojen elämästä kestämättömän, mikä näkyy karmaisevina uutisotsikoina tavoista, joilla jotkut yrittävät päästä kissoistaan eroon.

SEY Suomen eläinsuojelun arvion mukaan Suomessa hylätään ja tapetaan vuosittain ainakin 20 000 kissaa. Maailmanlaajuisesti tilanne on vielä pahempi. Suomessa populaatiokissoilla tarkoitetaan luonnossa valvomattomasti lisääntyviä kissalaumoja, jotka ovat saaneet alkunsa ihmisen hylkäämistä, sittemmin villiintyneistä kotikissoista. Ongelmaa pahentaa erityisesti leikkaamattomien kotikissojen ulkoileminen ilman valvontaa, mikä johtaa hallitsemattomaan lisääntymiseen. Luonnossa syntyneet kissanpennut kasvavat villeiksi ja lisääntyvät edelleen keskenään. Nämä sisäsiittoiset kissat kärsivät erilaisista kehityshäiriöistä ja taudeista.

Lanseerasimme yhdessä SEYn kanssa kampanjan hylättyjen kissojen puolesta. Kampanjatuotteiden, kuten kissanauhojen ja kangaskassien, myynnistä kerätty tuotto ylsi 150 000 euroon, josta Mustin ja Mirrin osuus oli noin 60 000 euroa. Musti ja Mirri oli kampanjan markkinoinnin ja varainkeruun pääyhteistyökumppani.

Kerätyt varat ohjataan SEY Suomen eläinsuojelun jäsenyhdistysten ruohonjuuritason kissatyöhön, kuten loukuttamiseen, leikkauttamiseen ja tunnistusmerkintään. Kattotasolla SEY Suomen eläinsuojelu pyrkii luomaan toimintatapoja ja verkostoja, joita hyödyntämällä populaatiokissojen hyväksi tehtävä työ olisi tulevaisuudessa aiempaa tehokkaampaa. Pyrkimyksenä on myös viestiä leikkauttamisen sekä tunnistusmerkinnän ja rekisteröinnin tärkeydestä sekä saada aikaan lakimuutoksia populaatio-ongelman ratkaisemiseksi.

Populaatiokissaongelma on SEY Suomen eläinsuojelun eläinhyvinvointiteema 2020–2021, ja yhteistyömme jatkuu myös vuonna 2021. Maailmanlaajuista ongelmaa ei ratkaista hetkessä, mutta työ tilanteen helpottamiseksi jatkuu.

Tilaa Musti Groupin tiedotteet sähköpostiisi