Takaisin Media-sivulle

Musti Group odottaa markkinoiden kasvun jatkuvan

Musti Group Oyj                                                Lehdistötiedote 29.9.2020        klo 9.00

Musti Group odottaa markkinoiden kasvun jatkuvan

Musti Group arvioi kasvattavansa omien myymälöiden kokonaismäärää 25-35 myymälällä raportointivuoden 2021 (lokakuu 2020 – syyskuu 2021) aikana. Raportointivuodelle 2020 (lokakuu 2019 – syyskuu 2020) arvio on 20-25 uutta omaa myymälää.

Musti näkee markkinoiden kasvuodotusten olevan edelleen vahvat koronapandemian vahvistaman lemmikkivanhemmuustrendin jatkuessa voimakkaana myös raportointivuonna 2021. Rekisteröityjen koiranpentujen määrä Mustin toimintamarkkinoilla on kasvanut jatkuvasti vuonna 2020 ja lisännyt Mustin pentuasiakkaiden määrää. Tämän kehityksen odotetaan jatkuvan ja tukevan lemmikkieläintuotteiden voimakkaampaa kysynnän kasvua.

Toimitusjohtaja David Rönnberg: ”Markkinoiden suotuisan kehityksen nähdään jatkuvan myös raportointivuonna 2021. Omien myymälöiden määrän kasvattaminen mahdollistaa meille vieläkin useamman asiakkaan tavoittamisen hyödyntäen omnikanavaista liiketoimintamalliamme. Jatkamme kannattavaan kasvuun keskittymistä, ja myymälät avataan sijainneissa, jotka tukevat strategiaamme kaikissa kolmessa maassa. Myymälät muodostavat olennaisen osan omnikanavaista liiketoimintamallia tarjoamalla Lemmikkivanhemmille mahdollisuuden tutustua tuotteisiin, saada luotettavaa neuvontaa Musti-eksperteiltä ja tutustua lemmikkieläinpalveluihin. Myymälöiden tarjontaa täydennetään Mustin verkkokauppakanavalla.”

Musti Group Oyj

David Rönnberg

toimitusjohtaja

 

Yhteystiedot:

Essi Nikitin

johtaja, sijoittajasuhteet ja viestintä

puh. +358 50 581 1455, essi.nikitin@mustigroup.com

Jakelu:
Keskeiset mediat
www.mustigroup.com

Musti Group lyhyesti
Musti tekee lemmikkien ja niiden omistajien elämästä helpompaa, hauskempaa ja turvallisempaa. Olemme Pohjoismaiden johtava lemmikkieläintarvikeyhtiö, ja vastaamme monikanavaisella liiketoimintamallillamme lemmikkieläinten ja niiden omistajien tarpeisiin Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Tarjoamme laajan ja tarkkaan valikoidun lemmikkieläintarvikkeiden valikoiman. Lisäksi tarjoamme valikoiduissa kohteissa lemmikeille myös palveluja kuten turkinhoitoa, koulutusta ja eläinlääkäripalveluja.

Musti-konsernin liikevaihto oli 247 miljoonaa euroa tilikaudella 2019. Yhtiöllä oli tilikauden 2019 lopussa 1100 työntekijää, yli miljoona kanta-asiakasta ja 277 myymälää.

Tilaa Musti Groupin tiedotteet sähköpostiisi